Eksyin äsken erään peliriippuvaisen blogiin. Luin hänen postauksiaan ja ymmärsin suuren yhtäläisyyden näissä riippuvuuksissa. Valehtelu. Oikeastaan jännää on se, että kyseinen mies on työpaikaltani. Olen kuullut useasti ystäviltäni kun hän on kysellyt milloin mitäkin minusta mutta minulle nimi sai kasvot vasta viime viikolla vaikka olen yli vuoden samalla työpaikalla ollut. Hän kertoo postauksissaan kuinka ulkopuolisen silmin hän näyttää hyvinvoivalta, hänellä on hienot vaatteet ja hän näyttää itsevarmalta ja elämäänsä hallitsevalta mieheltä. Todellisuudessa hän pelkää mennä kotiin sillä siellä odottaa laskupino. Hänen palkastansa menee osa ulosottoon sillä hän on sotkenut raha-asiansa aikoinaan niin pahasti. Baarissa pelikoneet huutavat hänen nimeään ja kotonakin olisi niin helppoa mennä tietokoneelle ja pelata. Hienosti hän kyllä peittää asian, ei hänestä uskoisi että hän noin suuria haamuja piilottelee. Ja blogissaan hän kertoo kuinka pahalta tuntuu satuttaa lähimmäisiään valehtelemalla. Peliriippuvaiset ovat kuulemma parhaita valehtelussa hänen mielestään. 

 

Aloin miettimään kuinka paljon vihaan valehtelua. Itse teen sitä suojellakseni muita ja samalla itseäni. Helpompi tapa elää? Entä siinä vaiheessa kun olet esim. myöhästynyt tapaamisesta siitä syystä että myöhästyit bussista. Ensimmäinen asia joka tulee mieleen siinä vaiheessa on että minkä syyn mä keksin kaverille että miksi olin myöhässä? Tänään mä heräsin siihen että miksi en vain voi sanoa että myöhästyin bussista? Mun oletusarvo on jo se, että pitää selitellä ja valehdella. Se sai mut heräämään. No, missä asioissa sitten valehtelen?

 

Nukkuminen. ''Joo meen 23 aikaan nukkumaan ja herään aikasin''. Oikeasti en nuku kuin _hyvin_ lyhyitä pätkiä yössä. Ramppaan väliä vesihana-vessa. Aamulla oon niin kuolemanväsynyt että nukkuisin koko päivän. En myönnä nukkuvani päiväunia sillä olisin ''heikko''. Jos olen esim.isälläni kylässä ja menen vierashuoneeseen nukkumaan päivällä, pistän tabletilta jonkun sarjan pyörimään samalla niin jos joku tulee ovesta sisään niin voin esittää katsovani jotain sarjaa. Jos joku soittaa minulle ja herään siihen ja ääneni kuulostaa väsyneeltä ja soittaja kysyy että herättikö hän niin missään tapauksessa ei! Miksi sitä ei vaan voi myöntää? 

 

Menkat. ''Joo, on mulla säännölliset menkat''. Jos totta puhutaan niin mulla ei oo koskaan ollu säännöllisiä menkkoja. En tykkää puhua niistä enkä halua edes miettiä asiaa sillä siinä pelottaa että se liittyy jotenkin mun hedelmällisyyteen ja että tuunko saamaan koskaan lapsia?

 

Diabetes. ''Joo hyvin sokerit on menny, mittailen säännöllisesti enkä unohda pistoksia''. Enhän mä niitä lääkäreitä varten siellä lääkärissä käy, enhän? Silti puhun sujuvaa p.skaa niille sillä tämä asia on niin vaikea mulle. Aina keksin syitä että mittari on hajonnut jne. (pystyvät tietokoneella tarkistaan mun mittaukset missä näkyy pvm klo-aika ja verensokeriarvo). Vuosiin en ole mittaria vienyt purettavaksi sairaalalle. Se on yksinkertasesti vaan tyhjä. Mitähän lääkärit sanois kun kertoisin että mittarissa on yli vuodenkin aukko ja pääsääntöstä insuliiniakin olin yli vuoden putkeen pistämättä. Eivät varmaan suostuis hoitamaan mua enää ja miettimään mistä mun mahavaivat johtuu.

 

Syöminen. Monet testaa kysymällä ''Mitä sä oot tänään syöny?'' Ensin menin ihan lukkoon aina mutta nykyään sanon aina että leipää. 

 

Oma jaksaminen. ''Hyvää kuuluu''. Samaan aikaan täällä ruudun toisella puolen saattaa olla tyttö ripsivärit poskillaan, tyhjä diapam-paketti vieressään, taustalla soi masistelubiisit ja päässäni tanssin s..tanan kanssa. 

 

Oikeastaan kun miettii niin nämä asiat pyörittävät mun elämää/ovat olennainen osa sitä ja kun joku kysyy elämästäni niin minun tulee tällöin valehdella useasti. Töissä jaksavani jne. ja kun pyörryttää ja taju meinaa lähteä niin esittää tekevänsä jotain muuta (nojaavansa pöytään katsoakseen jtn mainosta tms). Sitten valehteluun tottuu ja kaipa sitä alkaa olettaa että kaikessa pitää valehdella. Täällä on ihanaa kun voin kirjoittaa juuri niin kuin asiat ovat. Ei ole lääkäreitä, työnantajia, perheenjäseniä tai muita joita totuus satuttaisi. Paitsi minä itse. Mutta kun tarpeeksi toitottaa valheellisia asioita muille niin niitä alkaa oikeasti itsekkin uskoa ja välillä pitääkin oikeasti miettiä että koskas esim. ne edelliset menkat olikaan? Oikeasti nyt en edes muista. Voin myöntää että tänään olen sairaslomalla. Ramppasin viime yönä monta kertaa tunnissa vessassa ja juomassa. Sain puoli8 aamulla unta. En ole käynyt suihkussa, saatikaan siivonnut kämppää. Olen nukkunut päivällä epämääräsiä jaksoja ja herännyt välillä ja taas nukahtanut. Olen polttanut yhden tupakan koko päivänä ja juonut 1,5L pepsi maxia. Ja olen tuntenut huonoa omaatuntoa näistä kaikista. 

 

Voisinko joskus vain olla kaikesta rehellinen itselleni ja muille? Jos joskus aion edes haaveilla parisuhteesta niin minun tulisi ensin rakastaa edes vähän myös itseäni mutta nyt asiat ovat päinvastoin. Vihaan itseäni, luonnettani ja ulkonäköäni. Olen miettinyt olenko narsisti ja itsekäs laiskiainen. Oikeastaan tiedän että olen. Olen huomannut että läheiset ihmiset ovat kaikonneet elämästäni jos olen kertonut heille ongelmistani. He pelkäävät. E ei kestänyt ja hän myönsi sen. Ystäväpiirissä samaa. En halua enää kertoa, liikaa olen jo menettänyt. Yksinäisyys ja valheet satuttavat.

 

Ps. tämä haave mistä viimeksi mainitsin. Onnistui mutta kaatui. Taas annettiin kukka kämmenelle ja ehdin iloita kunnes se kuihtui ja tuuli puhalsi sen pois ennenkuin kerkesin koskea kukkasta.