Tahaton sellainen. En hyväksy sitä itseltäni, anteeksi ystävät, perhe ja suku kun olen tällainen. En tunnista itseäni käytöksestäni, joka on ollut loukkaavaa jo jonkun aikaa. Mä en enää tiiä mitä mä teen, en puhu kenellekkään, oon täysin yksin tän kanssa. On se niin h*lvetin lapsellista olla syömättä, itse keksitty juttu jne. Aikuinen ihminen. Mä käyttäydyn mun läheisiä kohtaan niin väärin, anteeksi anteeksi anteeksi oikeasti. Rakastan ystäviäni ja läheisiäni mutta kohta mulla ei oo enää heitäkään, syytän siitä vain itseäni. Itse olen soppani keittänyt. 

Tänään olen syönyt ruisleivän, missä oli JUUSTOA ja 2 viipaletta paprikaa päällä. Mua oksettaa, mun peilikuva on hirveä. En oo päässyt töihin pariin viikkoon. Tuntuu että tarvitsisin sairaslomaa omasta itsestäni. Olisi ihana vaan puhua jonkun kanssa, jonkun joka sanoo suoraan asiat minulle. Haluan olla syömättä, haluan olla kaunis ja hyväksyä itseni. Haluan rakastaa, mutta ensin täytyy osata rakastaa itseään. Onko se oikeasti mahdollista. Mä rakastan läheisiäni, luontoa, eläimiä, aurinkoa ja kauniita asioita. Mulle muistot ovat tärkeitä ja kyky tehdä uusia sellaisia päivittäin. Tämä vuosi on valitettavasti ollut todella heittelevää aikaa itselleni. On ollut oikeastaan elämäni 2 onnellisinta hetkeä ja myös taas yksi elämäni rankin vaihe, josta ei ollut hyvät seuraukset. Pahinta on, että en ole onnistunut viime syksynä luomaan muistoja. Kun sain tietää erään asian, joka sai maailmani musertumaan ja tahdoin vaan kuolla niin tämän jälkeen elin pitkän aikaa syvissä vesissä. En muista noista ajoista mitään. Oikeastaan viimeajatkin ovat olleet samankaltaisia. 

Minun ei auta kuin keskittää energiani siihen, että kohtelen paremmin läheisiäni. Haluanhan sentään pitää läheiset lähelläni.