Päivä alkoi huonosti kun heräsin liian myöhään. En edes muistanut sulkeneeni herätyskelloa mutta heräsin levottomista unistani joka tapauksessa liian myöhään. Aamulenkki jäisi ja mietin pitkään perunko lääkäriajan vai menenkö taksilla. Ajattelin kuitenkin hoitaa ajan pois sillä olin jo 2 kertaa vain jättänyt menemättä polille. Olin jo valmiiksi puntaroinut että sanonko painoahdistuksistani mutta pääni ei vaan tunnusta niitä kenellekkään, en ole vielä tarpeeksi laihassa kunnossa. Ne vaan nauraisi mut ulos. 

 

Menin ensin hoitajan vastaanotolle. Ilmoitin ensimmäisenä että mittarini on rikki (ei se oikeesti ole mutta kun en oo mitannu melkeen vuoteen sillä sokereita). Lääkäri olisi halunnut purkaa mittarini koneelle että olisi nähnyt sokeriarvojani mutta enhän mä sinne voi viedä mittaria millä ei ole mitattu aikoihin mitään. No, hoitaja ihmetteli kauanko olin ollut rikkinäisen mittarin takia mittaamatta, sanoin vissiin epämääräsesti että muutaman päivän. No, tämä tuntui jo olevan iso pala hoitajalle. ''Hyvä että nyt vihdoin tulit tänne''. Sitten otettiin verensokeri, se oli 19,6. Tästäkö riemu repesi ja sitten katottiinkin jo ketoaineet ja ne oli 0,6 eli happomyrkytys. Se on kyllä ihan normaali olotila mulle ollu jo kauan vaikka onkin vissiin vaarallinen mutta eipä sen niin väliä. Kyselivät mitä olin pistänyt insuliineja ja syönyt. Sanoin että pistin perus insuliinin aamulla ja oon juonu pepsi maxia. Tästähän muodostui seuraava ongelma, kun en ollut syönyt. Hoitaja pyysi minua pistämään pikainsuliinia ja ilmoitti hakevansa mulle jugurtin joka tulisi syödä. Ilmoitin että en suostu syömään sitä sillä vatsa menee sekasin. Loppu peleissä suostuin juomaan 2dl sokeripitosta pillimehua -.-'' Ja samalla hoitaja vahti että pistin insuliinin, tätä en ymmärrä. Pitkäaikanen verensokeri oli yli 14 joten kone ei näytä sitä. Tästä taas lisää lätinää ja lähete tarkempiin verikokeisiin. Hoitaja ilmoitti että mun tulee olla polilla niin kauan että ketoaineet on nollissa ettei voi päästää ennen sitä. Huoh. Sitten mut lähetettiin käytävälle istuun ja oottaan lääkäriaikaa.

 

Lähdin tässä välissä käymään vessassa ja siellä mulla soi puhelin. Polilta soitti hoitaja kun ei ollu nähny mua käytävällä ja luuli että olin taas lähteny lipettiin. Hitto mitä holhoomista, sanoin että oon vessassa. Mulla keitti yli, olin tullu mahavaivojen takia polille ja ne kattoo kaikkea muuta. 

 

Lääkäriaika tuli ja istuin penkille. Olin jo niin turhautunut ja halusin vain pois. Päivitteli samoja asioita kun hoitaja oli päivitellyt ja luetteli jotain mun verikokeiden lukemia mitkä oli huonot (perus kalium ja natrium,..) ja ilmoitti että mun täytyy jäädä osastolle. Tästäkö riemu repesi. Puolisen tuntia väiteltiin siitä että jäänkö osastolle vaiko en. Pidin pintani ja sanoin että mielummin kärsin näistä oireista lopun elämääni kuin että olen päivääkään osastolla. Tähän väliin lisättäköön että JOS olisin kertonut syömiseen liittyvistä ongelmista niin olisi syttynyt kolmas maailmansota. Jos nääkin otetaan jo noin vakavasti niin yks kärpänen lisää soppaan olisi ollut liikaa. Päätin pysyä siitä asiasta vaiti. 

 

Lääkäri kävi neuvottelemassa hoitajan kanssa tässä välissä jonka jälkeen menin hoitajalle. Käyntejä taysiin, verikokeisiin ja taysiin taas jne. Melkein jokaselle päivälle aika jonnekkin seuraavan viikon sisälle. Sanoin suoraan hoitajalle että tuun varmaan peruun nää suurimmaks osaks, en vaan jaksa rampata täällä kun töitäkin on jne. ''Terveys ekana'' blaablaa. Koitti hoitajaki vielä suostutella ossalle, mä en oo sairas! En mä kuulu sinne, mulla on vaan mahan kanssa jotain probleemaa. 

 

Sain muovipussillisen tavaraa sieltä mukaan, mittareita, liuskoja jne.. Ja seurantavihon mihin pitää kirjotella 3 pvää kaikki syömiset juomiset verensokerit parin tunnin välein ja insuliinit. Sanoin hoitajalle että en usko että sitä tuun täyttää (se pitäs palauttaa maanantaina) mutta otan sen mukaan jos nyt jostain syystä jaksan täyttää sitä. Mittailtiin ketoja ja kun ne oli 0,1 niin ne päästi mut menemään. HUH! 

 

Kävin solkussa ja tulin kotiin. Tein kuntopiirin ja purin Taysin reissusta aiheutuneet agret puntteihin ja tein kaiken viimistä pisaraa myöten. E tuli käymään vielä sen jälkeen. Kerroin tuosta reissusta ja keskusteltiin vähän tuosta osastojutusta. Hän sanoi että huolehtisi koirastani sen aikaa minkä joutuisin olemaan osastolla ja kävisi katsomassa. Sanoin että en kestä sitä ahdistusta mikä osastolla on, tarvittisin jotain rauhottavia että voisin olla siellä. Keskusteltiin siitä kuinka itse haluan käydä ''huipulla'' (lue paino vielä -10) jotta voisin alkaa miettimään tarkemmin. En voisi luovuttaa kesken, luuserina. Kun leikkiin on lähtenyt niin pitää kestää loppuun saakka. E kyseenalaisti tämän, en kuulemma voittaisi sillä mitään. Olin eri mieltä. 

 

E lähti kotiin äsken ja mulla vetää taas suonta jaloista.. Huomenna pitää muistaa perua taysin aika (josta jo ilmoitin hoitajalle peruvani). Oon ihan loppu, mulla on ihan järjetön nippu papereita kaikista eri ajoista ja verikoemääräyksistä jne. Haluisin nukkua noiden yli ja herätä laihana ja ilman mahavaivoja ja lääkäriaikoja. Saa sitä unelmoida! 

 

On se E vaan taas mun elämässä ja läheisempi mitä ennen. Ihana kun joku on lähellä. Vaikka pelkään niin että se on katoavaista. Ei auta kun ottaa riski, ei mulla oo menetettävää. Niin juu, unohdin mainita. Herra X otti muhun yhteyttä vl:na. Mua ei janota vanha suola, toisin kuin häntä. Ehdotti näkemistä jne. mutta en innostunut. Ei siitä seuraisi kuin huonoa.