Tekis mieli kirjottaa mutta ei vaan tuu enää mitään sanoja. Sisällä olis niin hirveesti tunteita mutta en osaa purkaa niitä. Oikeastaan mitä väliä tunteilla on? Ne ei oo todellisuutta, vaikka eräs käyttäytyy mua kohtaan todella huonosti niin mitä se auttaa että musta tuntuu pahalta? Vaikka sanon sen ääneen niin se ei silti vaikuta mihinkään vaan sama jatkuu. En oo koskaan ollu ihminen joka suuttuu helposti. Tänään tunsin/tunnen suuria vihan tunteita enkä muistakkaan kuinka monta vuotta edellisestä kerrasta on. Olen niin pettynyt, epätietoinen, vihainen, toivoton ja surullinen. En jaksa keskittyä edes 30min kestävään sarjaan sillä ajatukseni ovat kokoajan aivan muualla. Mua pelottaa tämä viha, ehkä eniten siksi etten osaa käsitellä sitä. Ilon tunteita on helppo käsitellä, voi kuunnella musiikkia ja tehdä juuri sitä mikä tuntuu hyvältä. Kun taas tunteet on nämä ^ niin se vaan lamaannuttaa ja pelkään mitä oma pääni käskee tehdä. 

Mua ei satu nälkä, ei kova työtahti, ei kovat fyysiset suoritukset. Mua sattuu yksinäisyys. Jokainen sekunti ja minuutti tappaa mua sisältä. Yksinolon sietämättömyys, varsinkin nyt sairauslomalla. Eristäydyn. Luojan kiitos ens viikolla loppuu sairausloma ja pääsee töihin. Henkisesti odotan sitä, fyysisesti musta taas ei ole töihin vielä tässä kunnossa. Pakko se on vaan yrittää. Pelottaa vaan miten jaksan, kun eräskin ilta pyörryin suihkuun ja herätessäni sieltä koko suihkuhuoneen ja saunan lattiat oli veden peitossa, mulla kuhmu päässä. Henkisesti en kestä olla sairauslomalla ja fyysisesti en kestä olla töissä, missä ratkasu?