...Tuo jokaisen aamuni pelastaja. On se niin hienoa arvostaa itteään sen takia, että painaa sairaana duunia täyttä päivää ja vielä 6 päivää viikossa. Sitten kotona itketään kuinka haluaisi, että olisi joku, jonka viereen nukahtaa. Joku, joka käyttäisi koirat kunnon lenkillä kun itse on pahasti kipeänä. Taas käännän sen tähän, että hei mähän oon vittu itsenäinen nainen! En tartte kenenkään apua. Onko se nyt sitten niin hienoa? Vissiin ainakin mun oman pienen pääni sisällä. 

Lauantaina alkos kuume nousta ja siitä hetkestä lähtien oon ollu kuumeessa. Kurkku on todella kipeä, en saa niellyksi kuin välillä pienen määrän nestettä. Ääni siis alkaa vähän lähteä pikkuhiljaa, töissä loppuskin kesken tänään. Mutta hei, enhän mä nyt sairaslomalle jää? Just meille töissä paasattiin palaverissa kuinka sairaslomalle ei saa jatkossa jäädä, koska pomot haluavat kuntosalietuuksia käyttöönsä, eivätkä nyt saa koska firmalla menee satoja euroja yhden henkilön sairaspäivänä. Noh, itehän reippaana maanantaina hain terveyskeskuksesta aamupäivällä reseptin silmätippoihin (silmätulehdus vielä..) ja sain saikkulapun sille päivälle koska olin aamupäivän pois. Noh, menen töihin mutta en saa olla siellä, koska vakuutukset ei korvaa jos jotain sattuu. Lähdin sitten kotiin. Ärsyttää vaan kun ei saa olla kipeänä pois jotta jotkut pomot pääsevät vitosen halvemmalla salille kuukausittain? Ei siinä, kivat pomot meillä. 

Nyt alkaa vaan vituttaa kieltämättä, saa nähä lähteek huomenna taju töissä, niin lähellä jo ollu. Eilen ja tänään olin projektin paras ja mua vaan jotenki hävetti aamupaliksessa kun kysyttiin että miltä tuntuu. Kaikki kuunteli, taisin jotain sopertaa että en mä nyt ihan tätä oottanu. Kuitenkin oon uusin työntekijä ja ainoa nainen.. Toivottavasti ovat huomenna hiljaa, hyväähän ne tarkottaa ja haluaa antaa arvostuksensa, mutta mua ahdistaa se jotenkin. 

Elän niin pilvessä taas (ei oikeesti, aineisiin en kajoa) mutta tän kipeyden kanssa. Kaliumit on paljon alle kolmosessa, nestehukka, kuume, kurkkukipu (mahd angiina?) ja mitä vielä. Koirat ei saa tarpeeks huomiota, kun en jaksa kunnolla temmeltää niiden kanssa. Anteeksi, eilen silitin molemmat uneen. Tirautin pari kyyneltä, kun mietin kuinka rakkaita ne ovat minulle. Kaikkeni. 

Mä haluisin saunoa  ja nukahtaa sinne lämpöön. Siivota vaatekaapit, ikuisuusprojekti. Sitten sunnuntaina, kun on vp. Siinä menee tunteja. Haluisin jonkun mun viereen nukkumaan ja haluisin olla terve. 

Valivali, oikeesti mulla on kaikki hyvin kun on katto pään päällä ja ihmisiä elämässä, työt ja vaikka mitä. Oikeesti mut voitas ampua kun kehtaan valittaa pikkuasioista. Elävässä elämässä musta ei uskois, että kirjotan tätä blogia kun oon aina niin tsemppari ja positiivari. Tänne puran nää valituksen aiheet. Iteltäni bittiavaruuteen ja alkaa helpottaa. 

ps. toivon kans mun puntariin sen v.tun patterin! En osaa ostaa oikeeta, ja mua ahistaa kun en nää lukuja.