Itkun sekasia tunteita ja joululahjoja muille. Mun vointi on romahtanut ja aikalailla. Mä pelkään (ja välillä toivon) että en enää herää unestani. Sokeana uskoin ennen että mulla on läheisiä ihmisiä mutta väärässä olin. Luulin että rakkaimpani oli tarkoitus elää täällä maan päällä kanssani.Luulin että ystävät ovat ikuisia. Luulin että jouluna saisin nauttia läheisteni seurasta. Luulin että hyvä työpanokseni huomattaisiin. Luulin että laihtuminen toisi onnellisuutta. Luulin että arvostin terveyttäni. Luulin että elämällä on jokin merkitys. Luulin että unelmat on tehty toteutettaviksi. Luulin että minullakin oli tarkoitus elää. Luulin että edes joku välittäisi minustakin.

 

Miks mä en oo kirjottanu tänne? Oon ollu niin väsynyt. Välillä on mennyt paremmin kun hyvin mutta nyt on tapahtunut niin suuria pahoja asioita että tunnen olevani itse saatana jota rangaistaan. Paino on tippunut nopeasti, muut sen huomaa paitsi minä itse. Katson päivittäin useita kertoja vaa'an numeroita sokeana. Ne eivät kerro enää mitään. Vaatteet ovat isoja, mutta silti olen yhtä iso kuin ennen. Tuntuu jopa että kasvoni näyttävät pyöreämmiltä. 

 

Mun toinen koirista kuoli 2-vuotiaana sydänkohtaukseen tuossa vähän aikaa sitten. Kuuntelin just varpunen jouluaamuna ja itkuhan siinä taas tuli. Löysin mun rakkaan kotoota jo menehtyneenä. Sekin oli mun vika, tuntuu että oon tappanut mun oman koiran. Nään vieläkin useina öinä neidin täällä kotona mun kanssa ja herään kun toistan sanojani: ''tiesin ettet sä oikeesti jätä mua''. Oikeesti haluisin samaan paikkaan minne mun muru on viety. Mä en oo vielä ees pässy uurnaa hakemaan eläinlääkäristä. Tää kaikki tuntuu liian pahalta.

 

Töissä oon tehnyt kiitettävästi töitä ja se näkyy ihan mustaa valkosella. Sairastuin ja jouduin olemaan poissa, sairauslomalla. Nyt minulla on kirjoitettu tammikuun puoleenväliin sairauslomaa ja tässä välissä on suurempia tutkimuksia. Ruoka ei enää pysy sisälläni yhtään ja veriarvoni ovat huonot. Herään öisin vähintään kerran tunnissa vessaan, pahimmassa tapauksessa 15 minuutin välein. Tämä rajoittaa liikkumistani ja olen oikeastaan asuntoni orja. Kipuja on mutta tutkimuksissa kestää vaikka ne ovat kiireellisinä laitettu. Pyörtyilen ja näen tähtiä jos nousen edes yhdet portaat. Voimani ovat todella rajalliset. Tästä syystä työpaikkani antoi minulle parhaimman joululahjan ikinä. Kertoi minulle tällä viikolla että en saa jatkaa enää nykyistä tehtävääni vaan minut siirretään muihin hommiin. 

 

Sukulaiset ja perhe, heitä ei kiinnosta. Olen yksin joulun sairaana kotonani ja se on heille ihan ok. Luulin että tosiaan merkitsisin jollekkin jotain. Joululahjoja olen ostanut ystävilleni ja perheelleni sadoilla euroilla mutta heiltä ei minulle tule mitään. Sain sentään joulukortin. Olisin arvostanut paljon jos joku olisi viettänyt joulun kanssani mutta sekin on liikaa. Juottakaa mulle viinaa niin paljon että sammun hankeen ja kuolen. 

 

Ei siinä että töistä sanottiin heipat mulle ja koirani kuoli ja terveyteni on romahtanut. Lisäksi unelmani romahti tuossa muutama viikko sitten. Se ainoa valonpilkahdus tässä elämässä, annetaan ensin näytille mitä voisi olla ja sitten kerrotaan että ''hei mutta eihän sinulla tähän ole mahdollisuutta, vaikka kuinka haluaisit.'' 

 

Mutta hei who cares? Käänsin teille toisenkin posken ja nyt kaikki on käytetty. Mihin nyt siirryn?