27.3.-14

 

Tänään torkutin monta tuntia. Niin sekasena kun ihminen voi vaan olla. Piti mennä duuniin ysiksi ja mä pääsin vasta kahteentoista. 6 tuntia töissä tuntui ikuisuudelta. Aamusta otin jonkun lääkkeen, jotta saisin pään pimeäksi. Äitiraasukin soitti enkä osannu tänään esittää pirteetä. Sanoin et oon yksinäinen ja se sattuu. Mua ei ymmärretä.

 

Nyt oon ollu tunnin kotona ja nyt jo jäädyn sängyssä peiton alla. Kämppä jo pimeenä ja mä oon kasilta jo valmis pakeneen unimaailmaan. Huomenna alkaa vl, liian monta tuntia tyhjyyttä. Ois kiva elää, ei vaan selviytyä.

 

28.3.-14

 

Nothing tastes as good as thin feels. Tuntuu tosi pahalta. Kädet ja jalat tärissy koko pvän ja llan. Mistä lie johtuu. Oon vaan itkenyt ja ahdistaa. 

 

Koko vl eessä, pelottaa. Saa nähä kestänkö. Tarttisin apua nyt. En tiiä keneltä ja mimmosta mut tuntuu että romahdus on tässä huulilla terävän veitsen kanssa. Pahin ahdistus koskaan, toi lääke varmasti vaikuttaa. Haluisin vajota koomaan ja herätä kun jtn hyvää tapahtuu. Suuta kuivaa, paikat tärisee, katse harhailee, maha on entistä enempi sekasin ja tuntemattomat kamalat ajatukset valtaa pään. Meen nukkumaan.

 

Herään klo 04.02 tyyny märkänä. Mikä on totta ja mikä ei? Näin unta. Asuin entisellä paikkakunnallani jossa äitini on hoidossa. Äiti oli päässyt luokseni päivälomalle ja oli tulossa ilta. Lähdimme kävelemään sairaalaa kohti ja yhtäkkiä äiti kaatui maahan. Ketään muita ei ollut missään ja nostin äitin ylös ja hänen jalkansa eivät kantaneet häntä enää. Nostin hänet syliini ja hänen silmänsä olivat kiinni. Ravistelin häntä lujaa että hän avaisi silmänsä. Hän avasi ne pienesti ja sulki ne uudestaan. Yritin juosta sairaalalle ja ravistella äitiä. Äidin silmät eivät enää auenneet. Pysähdyin ja kysyin äidiltä: ''Rakastatko sinä minua?'' Äiti avasi silmänsä ja katsoi minua silmiin kunnes hänen silmänsä lasittuivat ja hän muuttui veltoksi. Hän oli menehtynyt. Tunsin vain hänen kylkiluunsa ja järkytyin miten he olivat sairaalassa voineet päästää äidin tuohon kuntoon. Tästä heräsin ja samalla tajusin että tänään on rakkaan äitini syntymäpäivä. 

 

29.3.-14

 

Ahdistuksista ei pääse eroon edes unissa. Itken unissani ja hereillä ollessani. Saan kamalia itkukohtauksia niin töissä kuin kotonakin. Tänään kiitän luojaa siitä että on suonut äitini tänne maan päälle. Samalla toivon hänelle enemmän elämää elämäänsä. Tunnen suuren suurta huonoa omaatuntoa kun en ole siellä hänen kanssaan. Missään ei ole hyvä. 

 

Mä koitin soittaa äitille. Ei oo vielä vastannut. Me ei kumpikaan voida hyvin. Aattelin ehdottaa jotain suurta. Äidillä ei ole tavotteita miksi pyrkiä pois sairaalasta. Ketä nyt haluaisi yksinäisyyteen ja kuinka pelottavalta se voikaan tuntua? Ratkaisu? Mun pitää nyt vaan jättää tämä kotini ja työpaikkani ja ystäväni joita olen saanut täällä ja lähteä äidin luo. Kun hän saa luvan lähteä sairaalasta. Saisin hänet ehkä uuteen alkuun. Mitä menetettävää tässä on? Haluan yrittää. 

 

Lopetan nää mun lääkkeet jo ihan alkuun ja pyydän pameja kuurin ens viikolla. Pitää soittaa yksityiselle aika iltapäivälle. Aamupäivästä mulla on taysissa aika ja tiistaina myös. Enkä ole käynyt verikokeissa enkä tehnyt mitään muutakaan. Mun pitäisi viedä verensokerimittari sinne niin ne purkais sen koneelle mutta jos viimisimmät mittaukset on kesäkuussa -13 niin eipä varmaan hyödytä. En edes tiedä missä se mun mittari on. Oon jo kaks kertaa peruuttanu sen ajan mutta ne nyt sinnikkäästi haluaa mut sinne. Pelkään et ne laittaa mut osastolle, hoitaja jo viime puhelussa kyseli että oonko ok kun olin just tipassaki kävässy. Sanoin jotain epämäärästä. Sanos että puhutaan paremmin nyt maanantaina. Jos taas en mee niin tulee neljäs aika ja taas saan stressata sitä. Pelkään että kerron siellä niistä asioista joita oon vuosia jo salannu. Tää mun häröily insuliinien kanssa, sokereiden mittaamatta jättäminen, oksentelu, paastoaminen, mahaoireet, ketoasidoosit, flippailu ja se että olen todennut että olen niin koukussa jo tähän etten yksin vain osaa päästää irti. Puhumattakaan natrium, kalium ja muista veriarvoista jotka eivät ole ihan parhaalla tasolla. Pelkään niin paljon. En pelkää kuolemaa. Pelkään yksinäisyyttä ja lihomista. Kaksi kirosanaa.