Istun koneella, kello on 0204. Niin, aika kuluu kuin siivillä. Mahaa kouristaa vähän väliä, iho on kananlihalla ja on kylmä. Krooninen kylmyys. Olen illan aikana juonut 1.5 litraa pepsi maxia ja mahaa turvottaa. En ole pakannut ja parin tunnin päästä olisi lähtö joulunviettoon pohjoiseen. Oikeastaan ei kiinnosta, muutakuin yksi asia siellä ja se on äiti. Tärkein asia maailmassa, kaksi joulua on vietetty sähkön aiheuttaman muistinmenetyksen varjossa, olen ollut se tuntematon tytär. Nyt vihdoin äiti on takaisin täällä ja minä teen kaikkeni, jotta pääsen tunniksi vierailulle.

Itse olen aivan poikki, myönnän sen. Olen niin ylikierroksilla ja sitten väsähdän. Kaikki vaan kulkee sumussa ohitse. Mä oon ihan kamalalla päällä kokoajan, en tunne itseäni sen raivon vallasta mitä tunnen. Välillä taas en tiedä miten sitä purkaa. Oon niin väsynyt, kamalan väsynyt. Jos keskitän kovasti voimani ja jaksan haaveilla tällä hetkellä jostain niin olisi ihanaa jos saisin nukahtaa omaan sänkyyn, lämpimän peiton alle ja nukkua koko yön heräämättä kertaakaan. Totta puhuen tuota ei ole tapahtunut varmaan vuoteen. Muistan kuinka kerran nukuin ystäväni luona 7 tuntia enkä herännyt kertaakaan. Seuraava päivä oli aivan mahtava ja aamulla olo oli niin käsittämätön. Nykyään en saa ensinnäkään unen päästä kiinni. Minulla on aina kylmä. Kun nukahdan, näen valveunia usein ja herään monta kertaa yössä, noin tunnin välein. Luulen kuolevani kun nukahdan, kävelen unissani ja yöt ovat todella levottomia. 

Tahtoisin nukkua, unelmoin siitä. Suora tiekin näyttää mutkaiselta kun on väsynyt.