Taas on tapahtunut niin paljon enkä oo päässy koneelle. Nyt kun oisin päässy niin oon ollu niin sekasin ja voimaton etten oo jaksanu. Nyt on niin että en näe enää yhtään köyttä mihin tarttua. Hirveä ahdistus päällä 24/7. Jotain on tapahtunut, en luota enää kehenkään.

Viime viikolla vierailin äidin luona sairaalalla. Äiti oli nenämahaletkuissa ja viillellyt taas ranteet auki.Puhuttiin sähköshokkihoidosta ja äitiä ärsytti kun hoitajat koittavat tunkea aina jugurttia hoidon jälkeen äitille ja äiti ei suostu syömään koska se on ''turhaaruokaa''. Yritäppä siinä saada äitin ajatusmaailmaa käännettyä sillä omastakin mielestä jugurtti on täysin turhaa syötävää. Vaikeeta. Joku ulkomaalanen mies osastolta oli käyny äitin kimppuun ja alkanu lyödä äitiä just ennenku tulin. Äiti vaan tärisi sen takia ja kuulemma siitä tehdään joku virallinen selvitys siitä tilanteesta. Mä yritän ja aina epäonnistun. Missä mun kuuluu olla ja miten? Yksin on aina kamalaa. 

Kun tulin takas Treelle niin sain tietää että E on vehdannut kokoajan eksänsä kanssa. Itse asiassa mä pistin sen eksälle su aamulla viestiä kun E:n piti tulla mun luo yöksi la mutta siitä ei kuulunut mitään ja tiesin ettei se oo hyvässä seurassa. Pistin tälle eksälle viestiä jossa kyselin E:n kaverin numeroa ja vastaus kuului, että E on tässä kyllä hereillä kysynkö siltä? Siitä tää lähti, aloin panikoimaan ja näin meille molemmille (E:n eksälle ja mulle) paljastui että E on ollut molempien kanssa samaan aikaan. E:n eksä heitti sen ulos ja mä otin laatallisen diapameja ja itkin ja huusin. En muista näistä päivistä oikeen mitään. Love everybody and trust no one. E pyysi anteeksi, mutta multa meni luottamus kaikkeen. Kaikki mitä se on selittäny on valhetta. Olin taas se toinen nainen, sattuu niin jumalattomasti. Ei oo enää köyttä mihin tarttua. Mä oon viikon saikulla enkä jaksa nousta, huolehtia koirasta tai itsestäni. En muista koska oon pistänyt, multa on lähteny muisti melkeen kokonaan. Pari kohtaa muistan, missä tunnetila on ollu niin vahva. Se kun itken ja huudan E:lle sängyltä että mä luotin siihen. Se on päälimmäisenä mielessä. Kaikki muu on pelkkää sumua. 

No, tän päivän jälkeen E kävi täällä ja mä pyytelin anteeksi että olin huutanu. Oltiin kuin mtn ei ois tapahtunukkaan. Suojelin itteäni siltä petetyltä olotilalta. Tehtiin jotain lopuksi mitä kadun. Tämän jälkeen oon ollut niin lamaantunut että haluan vain kuolla. Mulla ei oo ystäviä täällä fyysisesti lähellä kun niitä nyt tarttisin. Se on se suurin syy miksen jaksa. En luota kehenkään, mietin kokoajan missä valheessa oon eläny. Mulla on silti tunteita E:tä kohtaan vaikken haluais. En vaan voi sille mtn. Kello on kohta 2 päivällä ja makaan eilisissä treenivaatteissa sohvalla sillä en vaan jaksa liikkua. Tarttisin läheisyyttä ja ihmistä johon luottaa. Ei ole, mä haluan päästä edesmenneen koirani luo. Haistamaan hänen turkkiaan, antamaan pusun poskelle ja rapsuttamaan uneen. Päästäkää mut sinne.